Usein kysyttyä

Elintarvikkeessa oleva parasta ennen -päivämäärä kertoo, kuinka kauan avaamaton tuote säilyy oikein säilytettynä moitteettomana ja säilyttää sille tyypilliset ominaisuutensa. Tuotteen valmistajana/maahantuojana takaamme avaamattoman tuotteen laadun parasta ennen -päivämäärään asti, mutta tuotetta voi vielä tämän päivämääränkin jälkeen käyttää niin kauan kuin se on aistinvaraisilta ominaisuuksiltaan kelvollinen. Tämä aika saattaa vaihdella suurestikin tuotteesta riippuen. Tuotetta on aina hyvä haistaa ja maistaa ennen käyttöä ja heittää pois, mikäli se vaikuttaa epäilyttävältä.

Pääsääntönä on, että kaikki tuotteen valmistuksessa käytetyt ainesosat ilmoitetaan painon mukaan alenevassa järjestyksessä.

Ekströms-hillojen ensisijainen käyttötarkoitus ei ole leivonta. Toki niitä voidaan käyttää myös leivontaan, mutta hillo "kiehuu" ja leviää hieman uunissa ja värjää alla olevan taikinan. Näin käyttäytyvät myös kotitekoiset hillot, joten vaarallistahan se ei suinkaan ole. On olemassa erikseen paistonkestäviä hilloja, jotka eivät leviä paistettaessa, mutta ne ovat paksumpia ja niin "tönkköjä" erilaisen tärkkelyksensä ansiosta, etteivät ne tulisi pullon suusta ulos.

Kyllä voi. Mehu kestää keittämisen.

Ekströms-juomatiivisteet valmistetaan hygieenisesti ja modernilla valmistusmenetelmällä Ruotsissa.

Orkla Foodsin tuotteet eivät sisällä geenimuunneltuja raaka-aineita (GMO).

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi?

Kuluttajapalvelumme palvelee mieltä askarruttavissa asioissa sekä tuotteisiin liittyvissä palautteissa.